Kaustisen pelimannit
Savitaipaleelle
Kaustislaiset pelimannit esiintyvät liki 30 soittajan voimin
Savitaipaleen kirkossa sunnuntaina. Aamulla ollaan mukana Jumalanpalveluksessa,
johon musiikit on pyydetty Kaustiselta. Iltapäivällä on ohjelmassa oma
konsertti kirkossa. Konsertin keskeistä sisältöä ovat kaustislaiset ikivihreät
Peltoniemen Hintriikin surumarssista Konsta Jylhään ja Viljami Niittykoskeen.
Oman sijansa konsertissa saavat myös Otto Hotakaisen hienot
pelimannisävellykset.
Kuriositeettina esitellään mielenkiintoinen yhtymäkohta Kaustisen
ja Savitaipaleen välillä. Kaustisen Näätingissä asusti aikoinaan Anders (Antti)
Granholm – niminen mies. Antti oli kuulun
pelimannin Retu-Matin naapuri ja aikalainen. Hän lähti musiikkialalle ja päätyi
kanttoriksi Savitaipaleelle. Antti Granholmista polveutuu tunnettu Kuusistojen
musiikkisuku. Konsertissa aihetta sivutaan yhdellä Taneli Kuusiston säveltämällä
laululla, tällä kertaa tosin soitinversiona.
Savitaipaleen kirkkotilaisuuksien lisäksi matkaan sisältyy
vierailu Kuorttisen luomukanalaan Lappeenrannassa.
Konserttimatkan järjestää Kaustisen pelimanniyhdistys.