tiistai 31. maaliskuuta 2015

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS



Tervetuloa pelimannit ja kuorolaiset
 Kaustisen pelimanniyhdistyksen vuosikokoukseen 
Ke 15.4. klo 19 Pelimannitalolle

Kaffitarjoilu!

Toivomme mahdollisimman laajaa osanottoa, sillä kokouksessa käsitellään uudistuksia, joiden päättämistä ennen haluttaisiin kuulla jäsenten mielipiteitä ja ideoita.
Kokouksessa valitaaan myös yhdistyksen uusi hallitus ja puheenjohtaja.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Brahmsin Johannes ja Järvelän Johannes




Friiti-sali ti 17.3. klo 19

Pelimanniyhdistyksen järjestämässä tapahtumassa kuullaan Brahmsin neliosainen jousikvintetto höystettynä kaustislaisilla pelimannikappaleilla. Tämän juonnetun konsertin teemana on se, kuinka eri musiikkinlajit ovat eläneet Kaustisella sulassa sovussa jo vuosisadat. Monet pelimannit soittivat klassista ja salonkimusiikkia pelimannimusiikin lisäksi.  Käymme samalla  katsastamassa tarkemmin Kaustisen kahden kylän, Järvelän ja Salonkylän musiikkielämää, ja juhlimme myös mestaripelimanni Johannes Järvelää, jonka syntymästä tulee tänä vuonna 110 vuotta.

Tervetuloa!

torstai 18. joulukuuta 2014

Onnellista Joulun aikaa ja hyvää virettä vuodelle 2015!


PELIMANNIEN HARJOITUS 30.12.

Aaapintupalaiset & kaikki Kaustisen pelimannit!
 
Vuonna 2015 tulee kuluneeksi 120 v. Wiljami Niittykosken syntymästä.
Esitämme hänen sävellyksiään ja hänen keräämiänsä salonkyläläisiä vanhoja kappaleita ensimmäisen kerran Kaustisen kamarimusiikkiviikolla. (25.1.-1.2.)
Harjoittelemme Wiljami-ohjelmistoa seuraavan kerran 30.12. klo 19.00 Pelimannitalolla. 
Tulkaa!!! Myös muualla asuvat kaustispelimannit ystävineen ovat tervetulleita!

t.Mauno

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Armin Seebass tulee jouhittamaan jousia Teetalle (Maalarinkangas 4) ma-ti 12.-13.1. 

Jouhituksen hinta 85€.

Tuu hakehan uuret karvat trokhan ja hämmästy komiaa sointia!

http://www.seebass.fi/seebass-fi-page.html


perjantai 31. lokakuuta 2014

YLEISÖPURPPURI IV



Kuva: Leo Torppa

Lauantai-sunnuntai 22.-23.11. 2014
Purppuria harjoitellaan molempina päivinä klo 11-17 Musiikkilukiolla
Tervetuloa mukaan kaikki tanssista innostuneet: parilliset ja parittomat, vasta-alkajat sekä vanhat tekijät! Mukaan sisäkengät ja kaffirahaa.

Ohjaajana Jarkko Peltola
Musiikista vastaavat kaustislaiset pelimannit
Lauantaiehtoon pelimannitanssit ravintola Pelimannissa 22.11. klo 22 -.
Järjestää Kaustisen Pelimanniyhdistys.

tiistai 24. kesäkuuta 2014


Pelimannit, pelimannit, pelimannit!!

Pelimannien yhteisharjoitus, aiheena festivaalit 2014:
To 26.6. klo 19.00 Pelimannitalo, 

Kavalkadiharjoitukset, areena:
Pe  4.7. 17.00-21.00    2 läpimenoa
Su  6.7.  09.00-16.00   2 läpimenoa, tauko välissä 
                                    (ei ehkä mene koko aikaa)
Ke 9.7.  07.00-09.00   Kenraali